Kirjekyyhkyistä someen: pysytkö perässä?

Home » Blogi & Uutiset » Blogikirjoitus » Kirjekyyhkyistä someen: pysytkö perässä?
Messenger pigeons and mobile phone

(c) shutterstock

Olipa kerran aika kirjekyyhkyjen jälkeen, jolloin ihmiset viestivät etäisyyksien päähän vanhan kunnon lankapuhelimen, kirjeiden ja toisinaan kenties sähkeiden tai faksien avulla. Sitten tuli Internet, ja saimme iloksemme ja riesaksemme sähköpostin. Kun mobiilipalvelut 2000-luvulla valtasivat maailman, edellisten kanssa kilpailivat paitsi halvat matkapuhelimet, myös tekstiviestit, pikaviestimet, ja lopulta sosiaalinen media kaikkine ihmeineen. Kaiken tämän keskellä meidän pitäisi saada haluamamme ihmiset kiinni helpommin kuin koskaan ennen, ovat nämä sitten missä hyvänsä. Totuus on kuitenkin miltei päinvastainen. Monia ihmisiä tuntuu olevan jopa mahdotonta tavoittaa, vaikka viestintään on jo miltei järjetön määrä erilaisia välineitä ja kanavia. Mistä tämä oikein johtuu?

Oletko some-ihminen, vai viestintäkonservatiivi?

Voit aloittaa tutkimuksen pikakokeella katsomalla peiliin. Miten sinut itsesi saa varmimmin kiinni? Entä tuttavapiirisi? Oletteko kaikki modernin sosiaalisen median Facebook/LinkedIn –polvea, jolle verkostoituminen ja erilaiset pikaviestimet ovat käytännössä korvanneet toisen ääripään, kaikkea tuollaista aktiivisesti välttelevän ihmistyypin suosikit, kuten puhelinsoitot ja sähköpostin?

Ihmisestä kertoo yllättävän paljon se, onko hän mukana Facebookissa ja LinkedInissä, ja mikäli on, miten hän kyseisiä verkostoitumisvälineitä viestimiseensä käyttää. On ollut mielenkiintoista havaita, miten yhä useammat meistä ovat käytännössä tavoitettavissa vain sosiaalisen median kautta. Nämä ihmiset eivät välttämättä vastaa puhelinsoittoihin, eivätkä lue sähköpostejaan. Joidenkin kohdalla kyse on vain kiireestä ja oman yksityisyyden suojaamisesta, mutta monille myös valitusta elämäntavasta. Heille on usein käsittämätöntä, jos kollegaa ei tavoita sosiaalisen median välineillä.

Yhtä käsittämätöntä tuntuu olevan heidän työskentely- ja viestintätapansa niille, joille esimerkiksi Facebook on lähinnä kaiken turhan ja haitallisen kiteytymä, ja jotka odottavat perinteisten viestintätapojen tavoittavan jokaisen. Niin ei käy. On muodostunut aivan uudenlainen viestintähaaste, jota voisi sanoa kohtaamattomuudeksi. Siinä jopa saman ikäpolven ihmisillä on niin täysin erilaiset tavat ja välineet viestimiseen, etteivät he tavoita toisiaan kuin vaivoin, jos lainkaan. ”Laita mulle Facebook-viesti tapaamisajastamme, ok?” edustaa monille arkea. Kun toinen ehkä vähän kiukkuisesti toteaakin: ”En mä ole missään hiton naamakirjassa, soita mulle sen sijaan!” syntyy helposti tilanne, missä sen paremmin pyydettyä soittoa kuin muutakaan viestiä ei koskaan lähetetä. Viestintäkeinot eivät tällöin kohtaa. Tämä kehitys tuntuu vain jatkuvan erilaisten keskenänsä epäyhteensopivien pikaviestimien, Instagramin ja vastaavien palvelujen jakaessa ihmisiä hyvin erilaisiin viestintätodellisuuksiin. Tarve näitä yhdistäviin palveluihin kasvaakin kaiken aikaa.

Yksi tykkää äidistä, toinen Twitteristä…

Missä sitten jokaisen kannattaisi tänä päivänä olla mukana, ja miten? Itse uskon, ettei juuri kenelläkään alansa ammattilaisella oikein ole tänä päivänä varaa olla poissa etenkään LinkedIn –palvelusta, pitää siitä sitten, tai ei. Huonon kuvan jättävät myös puutteelliset tai jopa väärät tiedot siellä. LinkedInistä on muodostunut erilaisten ammatti-ihmisten ”kuka kukin on” –galleria. Viestintäkanavana se ei ole erityisen hyvä vieläkään, mutta joskus se tuntuu olevan ainoa keino tavoittaa haluttu ihminen suoraan. Facebook puolestaan on yllättänyt minut sillä, miten tehokas työväline se oikein käytettynä on. Varsin usein se on selvästi nopein ja tehokkain tapa tavoittaa edes jossain määrin tuttu ihminen myös työasioissa. Twitter on sitten aivan oma lukunsa, ja toimii lähinnä julkisena ”uutisia minusta/meistä” –kanavana. Kaikille siitä ei ole mitään hyötyä.

Kaikki edellä mainitut uudet viestintätavat omaavat yhden yhteisen piirteen: ne ovat yhä enimmäkseen tekstipohjaisia, vaikka esimerkiksi Google+:n Hangouts –ominaisuus mahdollistaa myös videopuhelut ihmisten välillä.

Tässä tullaankin kiintoisaan kysymykseen: miksi jo 2000-luvulla hehkutetut videopuhelut eivät ole muodostuneet sellaisiksi menestyksiksi kuin moni kuvitteli? Ihmisten arjessa päällimmäisin syy saattaa olla niinkin yksinkertainen kuin se, ettei toisen kasvojen näkemisestä esim. puhelimen näytöllä ole välttämättä lisäarvoa valtaosassa arjen tilanteita. Ajatus voi jopa häiritä monia. Rakastavaisten kesken, tai työkokouksessa tms. tilanne on toki erilainen, ja videoneuvottelut, joissa esimerkiksi materiaalia voidaan näyttää ja jakaa tiimien kesken, ovatkin sitten jo helposti perusteltavia ryhmätyön välineitä.

Minkä Internet yhdisti, sitä älköön teknologia erottako

Tulevaisuudessa tullaan varmasti näkemään palveluja, jotka yhdistävät muut palvelut myös viestinnässä. Siihen on hyvä syy; lähes kaikessa viestinnässämme niin arjessa kuin työssäkin olennaista on vain halutun viestin lähettäminen halutulle taholle. Se, miten viesti tämän tahon teknisesti tavoittaa, on yhdentekevää. Tärkeää on se, että viesti menee perille mahdollisimman viiveettä, ja saamme siihen toivotun palautteen yhtä viiveettä. Tässä Facebook on tällä hetkellä melko lyömätön, mutta tulemme tarvitsemaan ja näkemään parempiakin välineitä etenkin työkäyttöön. Suora videoneuvottelu LinkedInin kautta bisnestuttusi iPadiin? Mikäpä ettei? Jos jo Google+ mahdollistaa moisen, paljon muutakin on tehtävissä yhdistämään meidät, jotka teknologia on yhdistämisen sijaan tässä hetkessä viestinnässämme erottanut.

About the author: Tommi Hietavuo
Connector of all things mobile & Author